Vesiputous-sana-assosiaatio on variaatio perinteisestä sana-assosiaatioharjoituksesta.
Harjoitteen kuvaus
- Osallistujat asettuvat rinkiin
- Yksi osallistujista sanoo seuraavalle sanan assosioitavaksi, kuten perinteisessäkin sana-assosiaatiossa. Esimerkiksi: ”Kissa”.
- Sanan saaneen tulee tällöin alkaa sanomaan ensimmäistä sanaa, joka kissa-sanasta tulee mieleen.
- Jos kissasta tulee mieleen koira, niin koira-sanaa aloitetaan sanomaan samalla kääntäen katsetta ringin yli sanan antajasta kohti seuraavaa henkilöä ringissä. Esim: ”Koooiiii…”
- Kun alkuperäinen sana on noin puoliksi sanottu, sanoja muuttaa sanan joksikin toiseksi samanalkuiseksi sanaksi. Esim: ”Koooiiii-vu”.
- Seuraava osallistuja assosioi tällöin koivu-sanaan ja alkaa sanomaan katsetta kääntäen esimerkiksi kuusi-sanaa, mutta muuttaa sen puolivälissä. Esimerkiksi: ”Kuuuu-memittari”.
Osallistujia voi muistuttaa katsekontaktista ja heitä voi ohjeistaa pyrkimään pitämään katseensa muiden osallistujien silmien tasolla aina katsetta kääntäessä ringin yli.