Todellakin! tai No todellakin! on hyväksymiseen liittyvä kohtausharjoite.
Harjoituksen kulku
- Improvisoijat muodostavat kaksi jonoa kuvitteellista yleisöä tai tunnin ohjaaja kohti.
- Jonot nimetään A-jonoksi ja B-jonoksi.
- Jonojen ensimmäiset tekevät kolmen repliikin kohtauksen siten, että A-jonon improvisoija aloittaa sanomalla jonkun toteamuksen B-jonon improvisoijalle.
- B-jonon improvisoija aloittaa oman repliikkinsä korkealla energialla ja sanoilla ”No todellakin” Repliikki oikeuttaa, miksi hahmo on innoissaan tai muuten vaikuttunut toisen hahmon toteamuksesta.
- Lopuksi A-jonon hahmo sanoo toisen repliikkinsä, joka alkaa jälleen sanoilla ”No todellakin”.
- Tämän jälkeen kohtaus loppuu ja improvisoijat menevät eri jonon perään, kuin missä aiemmin olivat.
Esimerkki kohtauksesta:
- A: Mäkisen takapihalla on paljon omenoita.
- B: No todellakin! Me voidaan ryöstää niitä monta kassillista!
- A: No todellakin! Me voidaan vihdoin perustaa Kuortaneen järjestäytyneiden omenavarkaiden järjestö!
Huomioita harjoituksesta
Harjoituksen voi tehdä jonojen sijasta myös pareittain tai pienissä ringeissä.
Harjoituksen toisessa vaiheessa improvisoijia voidaan ohjeistaa tekemään sama harjoite samalla energialla, mutta jättämällä ”No todellakin” -fraasit pois repliikkien alusta.