Tarvitsen kolme asiaa on lämmittelytekniikkana käytettävä improvisaatioharjoitus.
Harjoituksen kuvaus
Improvisoijat asettuvat seisomaan rinkiin. Yksi improvisoijista kävelee ringin halki toisen improvisoijan eteen ja sanoo kolme asiaa, joita hän tarvitsee.
Esimerkiksi:
”Tarvitsen uimalasit, uimahousut ja viltin”
Improvisoija, jonka luokse on kävelty, kävelee ringin halki seuraavan improvisoijan eteen ja sanoo kolme asiaa, joita hän tarvitsee, siten että ensimmäinen asia, on viimeinen, jonka hän kuuli edelliseltä pelaajalta.
Esimerkiksi:
”Tarvitsen viltin, kuumemittarin ja nenäliinoja”
Kolmen sanotun asian tulee liittyä toisiinsa, kuten yllä. Sanottujen sanasarjojen tulee kuitenkin poiketa toisistaan. Jos edellinen sarja on ollut uimarannalla tarvittavia asioita, seuraavan sarjan tulee olla jotain muuta.