Superkohtaus on pitkän improvisaation esiintymistekniikka, josta käytetään myös nimeä Ohjaaja.
Tekniikan kuvaus
- Esiintyvä ryhmä aloittaa esittämällä viisi erilaista kohtausta niin, että jokaisella kohtauksella on yksi improvisoija ohjaajana
- Ohjaaja voi mm. toimia sivusta kertojana kohtauksen aikana, ohjailla näyttelijöiden työskentelyä ja valintoja, keskeyttää kohtauksen tai pyytää aloittamaan sen kokonaan alusta
- Kun viisi erilaista kohtausta eri ohjaajien ohjaamana on nähty, yleisö äänestää, mikä tarinoista ei enää saa jatkua
- Muista neljästä tarinasta nähdään seuraava kohtaus jälleen ohjattuna, minkä jälkeen äänestetään taas yksi tarinoista päättyväksi
- Näin jatketaan, kunnes yksi tarina on enää jäljellä ja siitä nähdään päätöskohtaus
Tekniikan variaatiot
Vaihtoehtoisesti viiden alkukohtauksen jälkeen voidaan äänestää yksi kohtauksista ja ohjaajista jatkoon, jolloin muut tarinat eivät enää saa jatkoa.
Superkohtauksen aloituskohtauksissa käytetään usein erilaisia elokuvan tyylilajeja, joita voidaan kysyä ehdotuksiksi yleisöltä.