Sielunkumppani on tutustumisleikki, joka sopii improvisaatioharjoituksiin.
Harjoitteen kuvaus
- Osallistujat istuvat tuoleilla ringissä.
- Kaikki nousevat ylös ja yksi osallistujista aloittaa sielunkumppanin etsinnän kertomalla totuuksia itsestään.
- Esimerkiksi hän voisi sanoa: ”Minulla on sisko”. Tällöin kaikki, joilla on sisko jäävät seisomaan ja he keihin totuus ei päde istuvat alas.
- Näin jatketaan ja sama aloittaja kertoo totuuksia itsestään niin kauan, kunnes etsijän lisäksi jäljellä on seisomassa enää yksi muu henkilö.
- Nämä kaksi osallistujaa ovat nyt sielunkumppaneita ja voivat esimerkiksi halata toisiaan.
- Tämän jälkeen aloitetaan alusta ja joku muu alkaa kertomaan totuuksia itsestään.
Jos käy niin, että jonkun totuuden jälkeen seisomaan ei jää ketään muita kertojan lisäksi, palataan yksi vaihe taaksepäin. Tällöin he, ketkä viimeksi istuivat alas, nousevat takaisin ylös.