Radiophonics on pitkän improvisaation esiintymistekniikka, jonka on kehittänyt ranskalainen improvisaatioryhmä Le Haute Carpe.
Radiophonics on sarja kohtauksia, joita yhdistää kohtauksen taustalla oleva musiikki. Musiikki voi olla livesoittajan tai bändin tekemää tai se voi olla DJ:n soittamaa.
Radiophonics poikkeaa monista muista musiikkia hyödyntävistä formaateista siinä, että taustalla oleva musiikki on todella osa kohtausta. Se saattaa olla kohtauksen baarissa soivaa musiikkia. Tai jos kohtauksessa on auto, musiikki saattaa kuulua autoradiosta. Jos ollaan hississä, musiikki voi olla hissimusiikkia jne.
Musiikki alkaa yleensä ennen kohtausta, jolloin improvisoijat ehtivät inspiroitumaan musiikista ja rakentamaan kohtauksen sen ympärille. Editointi seuraavaan kohtaukseen voi tapahtua esimerkiksi niin, että jokin improvisoijista laittaa autoradion pois päältä. Tai astuu ulos hissistä, jossa musiikki on soinut.
Myös DJ tai muusikko voi käynnistää kohtauksen vaihdon hiljentämällä vanhan kappaleen ja aloittamalla uuden toiston.