Kolme palloa

Kolme palloa on lämmittelytekniikka, jolla herätellään improvisoijien läsnäoloa ja keskittymiskykyä. Tätä harjoitusta voidaan käyttää myös kaavojen tunnistamis- ja muistamisharjoituksena game of the scene -tyylisen improvisaation yhteydessä.

Harjoitteen kulku

  • Improvisoijat asettuvat rinkiin ja nostavat toisen kätensä ylös
  • Harjoituksen ohjaaja heittää ensimmäisen pallon ringin yli jollekin toiselle pelaajalle
  • Pallon saanut pelaaja laskee kätensä sen merkiksi, että pallo on käynyt jo hänellä
  • Palloa heitellään ringin yli siten, että se on kertaalleen käynyt jokaisella pelaajalla
  • Viimeisenä pallo heitetään takaisin ohjaajalle ja heittokierros alkaa alusta samassa järjestyksessä, kuin ensimmäisellä kierroksella

Muutaman kierroksen jälkeen, ohjaaja lisää kiertoon toisen pallon, joka kulkee samassa järjestyksessä pelaajalta toiselle. Hieman myöhemmin ohjaaja lisää samanaikaiseen kiertoon vielä kolmannenkin pallon.

Kun pallot ovat kiertäneet jonkin aikaa, ohjaaja määrää yhden pallon kulkusuunnan kääntyvän. Jälleen hetken kuluttua ohjaaja määrää myös toisenkin pallon kulkusuunnan muuttuvaksi ja lopulta kolmannenkin.

Lopuksi kolmen pallon kiertäessä, pelaajat voivat lisäksi alkaa kävelemään ympäri harjoitustilaa samalla heitellen palloja.