Kaava ja kategoriasana-assosiaatio

Kaava ja kategoriasana-assosiaatio on lämmittelytekniikkana käytettävä improvisaatioharjoitus, joka liittyy ryhmäimprovisaatioon sekä komedialliseen improvisaatioon.

Kaava- ja kategoriasana-assosiaatiossa harjoitellaan nimensä mukaisesti kaavojen ja kategorioiden tunnistamista ja seuraamista sekä niiden hyödyntämistä improvisaatiossa.

Harjoituksen kuvaus

  • Improvisoijat seisovat ringissä ja aloittavat sana-assosiaation sanomalla vierustoverilleen jonkin sanan.
  • Pelaajien tulee yrittää tunnistaa kaavoja tai kategorioita, joissa sanat ovat ja sanoa uuden sanan tuohon kategoriaan.
  • Esimerkiksi, jos edelliset kaksi sanaa ovat olleet ”Kissa” ja ”Koira”, voisi kategorian ajatella olevan karvaiset kotieläimet. Seuraavaksi sanaksi voisi sanoa esimerkiksi Marsun. Toisaalta kategoria voi yhtä hyvin olla K:lla alkavat eläimet, joten ”Kotka” olisi myös sopiva sana, joka pysyisi kategoriassa, sekä muuntaisi kategoriaa eteenpäin.
  • Kategorioiden lisäksi voidaan yrittää tunnistaa ja seurata mahdollisia kaavoja. Esimerkiksi ”Pisara”, ”Lätäkkö”, ”Lampi”, ”Järvi”, ”Meri” -ketjussa ollaan vesi-kategorian sisällä ja koon mukaan kasvavassa kaavassa.
  • ”Pisara” sanasta ketju olisi voinut jatkua myös kaavalla ”Sadepisara”, ”Veripisara”, ”Maitopisara”, ”Kahvipisara, ”Teepisara” tai monella muulla tavalla.
  • Kaavoissa ja kategorioissa pyritään pysymään mahdollisimman tarkasti, jolloin niiden seuraaminen on helpompaa muille improvisoijille.
  • Kategoriat muuntautuvat orgaanisesti harjoituksen edetessä.

Huomioita harjoituksesta

Kaava ja kategoria-assosiaation edetessä kannattaa koittaa välttää kategorian yläotsikon sanomista osaksi kaavaa. Esimerkiksi sanojen ”Sininen”, ”Punainen” ja ”Keltainen” jälkeen ei kannata sanoa ”Värit”.

Jos ei keksi ”oikeaa” sanaa jatkamaan kaavaa, voi myös keksiä uusia käsitteitä kategoriaan. ”Kuningatarampiaisen” ja ”Sotilasampiaisen” jälkeen voi sanoa: ”Ritariampiainen, ”Poliisiampiainen”, ”Rikollisampiainen” jne. Jos siltikään ei keksi sanottavaa samaan kategoriaan, voi assosioida normaalisti edelliseen sanaan ja aloittaa uuden kategorian.