Improvisaatioteatteri – Mitä se on ja mistä se on tullut?

Improvisaatioteatteri on ollut Suomessa jo 1940-luvulta asti osana näyttelijänkoulutusta. 1990-luvulta lähtien tämä jatkuvasti suosiotaan kasvattava taiteenlaji on kehittymässä omaksi itsenäiseksi näyttämötaiteen muodokseen.

Improvisaatioteatteri voi olla harjoittajilleen harvinaisen sosiaalinen harrastus, irtiottoa arjesta, rentouttavaa hauskanpitoa tai tavoitteellisesti esitettävää taidetta.

Lyhyesti sanottuna improvisaatioteatteri on sitä, että yksi tai useampi näyttelijä astuu lavalle ja esittää jotain ennalta suunnittelematonta. Improvisaatioesitykset syntyvät käsikirjoittamattomina yleisön silmien edessä ja usein hyödyntävät yleisöltä saatuja ehdotuksia.

Yleisöltä kysytyillä ehdotuksilla on olennainen merkitys improvisaatioteatterissa. Toisaalta ne inspiroivat näyttelijöitä tuleviin kohtauksiin ja toisaalta niiden käyttö todistaa yleisölle, että esitys todella syntyy hetkessä eikä sitä ole ennalta suunniteltu.

Improvisaatioteatterin tyylilajit ja esitysformaatit

Improvisaatioteatteria voi esittää sadoilla eri tavoilla. Impro voi olla komediallista tai draamallista. Se voi olla tarinoita tai pelejä. Se voi olla fyysistä tai verbaalista. Siinä voidaan hyödyntää musiikkia tai lähdemateriaalia ja yleisöä voidaan osallistaa tai olla osallistamatta.

Karkeasti improteatterin esiintymistekniikat voidaan kuitenkin jakaa kahteen yleiseen tyylilajiin: lyhyt improvisaatio ja pitkä improvisaatio.

Lyhyttekniikkaesityksissä on yleensä ohjaaja, joka esittelee tulevan pelin säännöt näyttelijöille ja yleisölle. Esityksien aikana nähdään useita perättäisiä pelejä, kohtauksia tai lauluja, joihin jokaiseen kysytään yleisöltä ehdotuksia. Televisiossa lyhyttekniikkasketsejä on nähty muun muassa Nyhjää tyhjästä ja Vedetään hatusta -ohjelmissa.

Pitkiin esitystekniikoihin voidaan kysyä yleisöltä aluksi ehdotuksia, minkä jälkeen esitys kestää yhtäjaksoisena viidestätoista minuutista aina kahden tunnin mittaisiin puoliajallisiin näytelmiin asti.

Yleisölle tutuimpia pitkän improvisaation formaatteja ovat tarinalliset näytelmät ja musikaalit. Näiden tutuimpien formaattien lisäksi pitkän improvisaation esitystekniikoita on tusinoittain muitakin erilaisia.

Improvisaatioteatterin historia

Atellanin farssit ja commedia dell'arte

Varhaisimmat merkinnät improvisoidusta teatterista ovat muinaisesta Roomasta noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua esitetyistä Atellanin farsseista. Niissä ennalta valikoidut maskeja hyödyntävät hahmot esittivät karskia ja rivoa komediaa, jonka vuorosanat olivat improvisoituja.

Atellanin farssien esittäminen loppui tiettävästi vuonna 28 jaa., kun liian karskeina pidettyjen esitysten näyttelijöitä karkotettiin Roomasta.

Seuraavat merkinnät improvisaatiosta ovat 1500-luvulta, jolloin Italiassa syntynyt commedia dell’arte alkoi leviämään Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Kuten Atellanin farsseissa, myös commedia dell’artessa näyttelijät käyttivät maskeja ja esittivät ennalta valikoituja tyyppihahmoja. Pienillä lavoilla, toreilla ja karnevaaleissa nähdyt esitykset olivat suosittuja 1700-luvulle asti, jolloin commedia dell-arte sulautui muihin teatterimuotoihin. (1) (2)

Viola spolin ja Chicagon improvisaatioteatterit

Modernin improvisaation katsotaan saaneen alkunsa draamakasvatuksesta ja teatterileikeistä, joita Viola Spolin ohjasi maahanmuuttajalapsille Chicagossa vuosina 1939 – 1941.

Spolin, jonka omat vanhemmat olivat Venäjältä Yhdysvaltoihin muuttaneita siirtolaisia, opetti improvisaatiotekniikoita myös omalle pojalleen, teatteriohjaaja Paul Sillssille. Vuonna 1955 Sills perusti David Shepardin kanssa ensimmäisen ammatikseen esiintyvän improvisaatioryhmän, The Compass Playersin.

Compass Players esiintyi vuoteen 1958 asti, minkä jälkeen Sills, muutaman muun ryhmän jäsenen kanssa, siirtyi Chicagoon ja perusti nykyäänkin toimivan, The Second City -improvisaatioteatterin.

Huomattavan moni tunnetuista amerikkalaisista komedianäyttelijöistä on saanut uralle alkunsa Second Citystä. Bill Murray, James Belushi, Steve Carrell, Tina Fey, Mike Myers ja Stephen Colbert ovat muutamia esimerkkejä Second Cityssä opiskelleista näyttelijöistä.

Yksi improvisaatioteatterin historian kannalta merkittävistä henkilöistä on Del Close, joka perusti myös Second Cityssä impro-oppinsa saaneen Charna Halpernin kanssa ImprovOlympic -teatterin vuonna 1981.

Hulluna nerona kuvailtua impro-ohjaaja Closea pidetään ensimmäisenä ei-narratiivisen pitkän improvisaation kehittäjänä. Closen Harold-formaatti on vielä nykyäänkin yksi tärkeimmistä esitys- ja opetusformaateista useissa Chicagon improkouluissa. (3) (4)

Keith Johnstone

Samaan aikaan kun Second City aloitti toimintaansa Chicagossa, englantilainen näytelmäohjaaja ja -käsikirjoittaja Keith Johnstone oli turhautunut teatterin kaavamaisuuteen ja teennäisyyteen. Johnstonen mielestä koulutusjärjestelmä oli tukahduttanut aikuisten luovuuden ja spontaaniuden.

Johnstone alkoi menestyksekkäästi käyttämään näyttelijöiden ohjaamisessa spontaaniuteen ja improvisaatioon pohjautuvia pelejä. Näyttelijöillä oli keskenään niin hauskaa harjoitusten parissa, että he kokeilivat esittää niitä yleisön edessä.

Nämä improvisaatioesitykset olivat niin suosittuja, että lopulta ryhmä alkoi kiertämään Ison-Britannian lisäksi muutakin Eurooppaa nimellä The Theatre Machine. 1970-luvulla Johnstone muutti Kanadaan opettamaan Calgaryn yliopistoon ja perusti siellä ollessaan The Loose Moose -improvisaatioteatterin. (5)

Improvisaatioteatteri Suomessa

Teatteri-improvisoinnilla on Suomessa pitkä historia. Sen toi Suomen teatterikouluun Aino Mattila, kun hän toimi puhetekniikan ja improvisaation opettajana vuosina 1942 – 1949.

Teatterikoulussa improvisaation opettajana vuosina 1959 – 1970 työskennellyt Elina Lehtikunnas tutustui Viola Spolinin improvisaatio-oppeihin vuonna 1964 Bukarestissa pidetyssä Kansainvälisen teatteri-instituutin symposiumissa.

Lehtikunnas alkoi heti symposiumin jälkeen hyödyntämään Spolinin metodeja improvisaatio-opetuksessa, kuten teki myös hänen seuraajansa Marja Korhonen, joka vastasi teatterikoulun improvisaatio-opetuksesta vuosina 1965 – 1983.

Vuonna 1990 teatteriohjaaja ja silloinen Espoon teatterin johtaja Tytti Oittinen kutsui Keith Johnstonen Espooseen opettamaan tämän improvisaatiometodia. Koulutuksen jälkeen perustettiin Suomen pitkäikäisin improvisaatioryhmä, Stella Polaris. (6)

1990-luvun aikana improvisaatioteatteri alkoi leviämään omana näyttämötaiteenlajinaan ympäri Suomen Stellan Polariksen ja muiden alan pioneerien järjestämien koulutusten ja kurssien ansioista.

Sittemmin improvisaatioteatteri on muodostunut vakiokalustoksi aikuisopistojen kursseilla, ja yhä useammalla impron harrastajalla ja improryhmällä ei ole taustaa perinteisestä teatterista.

Tarkkaa tietoa improvisaatioteatterin harrastajien tai improryhmien  määrästä ei ole, mutta arvioilta Suomessa on nykyisin noin sata esiintyvää improvisaatioryhmää. 

Improvisaatioteatteri on...

Improvisaatioteatteri on useita eri asioita. Useimmille se on harrastus, joka tarjoaa stressaavan ja aikataulutetun arkielämän vastapainoksi kehon kaipaamaa rentoutumista ja luovuutta leikin ja hauskanpidon kautta.

Joillekin impro on keino parantaa vuorovaikutustaitoja tai päästä eroon esiintymiskammosta. Toisille se on tavoitteellisesti harjoiteltava ja esityksiin tähtäävä näyttämötaiteen laji.

Tai kuten Amerikassa on yleistä, improvisaatio voi olla työkalu, jolla parannetaan edellytyksiä päästä muihin viihdealan ammatteihin, kuten käsikirjoittajaksi, stand-up koomikoksi tai näyttelijäksi.

Jotakin ihmisten kaipuusta improvisaation pariin kertoo se, että tämä suhteellisen nuori näyttämötaiteenlaji on löytänyt tiensä lähes jokaiseen vähänkään suurempaan länsimaiseen kaupunkiin, ympäri Suomen ja pikkuhiljaa muillekin mantereille.

Englantilainen improvisaatio-ohjaaja Katy Schutte kuvailee improvisaatiota osuvan ytimekkäästi: Improv is the art of making things up – ’Impro on hetkessä keksimisen taidetta’. (7)

Lauri Salmi

Lauri Salmi

Lauri on tamperelainen improvisoija, joka näyttelee ja ohjaa mm. YesFinland -improakatemialla. Laurin ohjaamista työpajoista löytyy tietoa tältä sivulta.

Lähteet

  1. Wikipedia, Atellan Farce
  2. Wikipedia, Commedia dell-arte
  3. Wasson, Sam 2017: Improv Nation: How We Made a Great American Art
  4. Wikipedia, Improvisational theatre
  5. Johnstone, Keith 1979: Impro
  6. Koponen, Pia 2004: Improkirja
  7. Schutte, Katy 2017: The Improviser’s Way: A Longform Workbook