Harold

Harold on 1960-luvulla kehitetty pitkän improvisaation esitystekniikka, joka on toiminut merkittävänä perustana lukuisille myöhemmin syntyneille long-form-improvisaatioformaateille.

Haroldin kehitti yhdysvaltalainen improvisaatio-ohjaaja Del Close, jota pidetään yhtenä tärkeimmistä vaikuttajista modernin improvisaation synnyssä. Ensimmäinen Harold-esitys pidettiin Concordissa, Kaliforniassa vuonna 1967.

Harold yhdistää haastavalla tavalla monia pitkän improvisaation elementtejä. Kolmeen sisäiseen osaan jakautuvassa formaatissa hyödynnetään ryhmäpelejä ja toisistaan irrallisia kahden hengen kohtauksia. Esityksen loppua kohden nähtyjen kohtauksien ja hahmojen väleille pyritään luomaan yhteyksiä.

Haroldin rakenne

Tyypillisesti Haroldia esittää 6 – 8 hengen improvisaatioryhmä ja esitys kestää n. 20 – 30 minuuttia.

Avaus ja ryhmäpelit

Avaus on ryhmäpeli, jossa koko ryhmä improvisoi joko orgaanisesti tai strukturoidusti yleisön ehdotuksen pohjalta. Avauksen tulisi olla pidempi ryhmäpeli, kuin myöhemmät kaksi ryhmäpeliä.

Ryhmäpeleissä voi hyödyntää lähes kaikkia improvisaatiotekniikoita, mitä on olemassa. Usein ryhmäpeleinä näkee mm.: kohtauksen ja hahmojen maalausta, äänimaailmoja, laulua, repliikkejä, monologeja ja koneita. Yhdistävänä tekijänä on koko improvisaatioryhmän toimiminen yhteistyössä, hyväksyen ja seuraten kaavoja.

Ensimmäisen ja toisen osan ryhmäpeleissä voidaan palata yleisön ehdotukseen, mutta vielä parempi on, jos ryhmäpeleissä tuodaan esille ja vahvistetaan teemoja tai aihepiirejä, joita esityksessä on noussut esiin.

Kohtaukset

Avausta seuraavat ensimmäiset kahden hengen kohtaukset: 1A, 1B ja 1C. Nämä kohtaukset ovat inspiroituneet avauksen sisällöstä. Kohtauksien ei tule liittyä toisiinsa millään tavalla.

Ensimmäistä ryhmäpeliä seuraa toiset kahden hengen kohtaukset: 2A, 2B ja 2C, joissa yleensä nähdään samat hahmot, kuin ensimmäisen osan kohtauksissa.

Viimeiset kohtaukset ja lopetus

Kahden hengen kohtauksia saattaa yhdistää esimerkiksi juoni, teema tai komediallinen rakenne. Viimeisen osan kohtauksissa 3A, 3B ja 3C, kaikki on sallittua. Improvisoijat yrittävät löytää yhteyksiä eri kohtausten välille ja tuoda esille esityksen kantavaa teemaa.

Tässä vaiheessa hahmot saattavat esiintyä keskenään eri kohtauksissa ja esitys saattaa jopa loppua 3A- tai 3B-kohtauksiin, jos niissä saavutetaan sopiva huipennus.

On mahdollista myös, että viimeisten kohtausten jälkeen nähdään erillinen lopetus esimerkiksi kerronnan, monologin tai free-form-leikkausten avulla.

Haroldia käsitteleviä improvisaatiokirjoja ovat mm. UCB Comedy Improvisation Manual sekä Truth in Comedy.